Hei kaikille! Tiedostan hyvin etten ole päivitellyt blogiani ikuisuuksiin. On vain ollut todella kova kiire. Joka päivä on täynnä toimintaa, eikä aikaa jää koneella istumiseen. Lisäksi yritän vähentää suomenkielen käyttämistä, sillä haluan ottaa kaiken irti englannin oppimisesta. Tämän vuoden pää juttuja on ollut ystävänpäivä ja pääsiäinen, reissuni Virginiaan ja Washington DC:hen, uudet kaverit, Quinceañera, prom-tanssiaiset. Kieltä osaan paremmin päivä päivältä, koska uusia sanoja tarttuu sieltä täältä. En kuitenkaan koe olevani todella hyvä englannissa, mutta verrattuna lähtötasooni olen kehittynyt.
 |
| The Beatless |
Ensimmäiset kolme kuukautta Yhdysvalloissa olivat ne vaikeimmat. Englantini ei ollut tarpeeksi hyvä ymmärtämään hurjalla vauhdilla ja tunteella puhuvien amerikkalaisten keskusteluja. Yritin viettää kaiken aikani kuuntelemalla englantia, jotta uusia sanoja jäisi päähän mahdollisimman paljon. Muutin puhelimeni ja iPadini englannin kielisiksi, aloin katsomaan televisiota ja sarjoja (ilman tekstitystä) englanniksi ja puhumaan puhelimessa ja tekstiviesteillä jenkkien kanssa. Unohdin kotiin suomi-englanti sanakirjan, jota olen kaivannut useasti etenkin koulussa ollessani, sillä kaikki opettajat eivät anna minun käyttää puhelinta kääntämään uusia sanoja suomeksi puhelimellani. Ja voi niin vanhemmat, jotka lukevat tätä tekstiä ja ihmettelevät miksen olen kysynyt heitä lähettämään sitä sanakirjaa.. Aina se välillä tulee päähän ja sitten unohtuu. On sitä ilman pärjätty tosi hyvin heti sen jälkeen kun avasin paikallisen puhelinliittymän netin kanssa. Otin tavaksi kirjoittaa vihkon reunaan ennestään vieraat sanat koulussa ja kääntää ne suomeksi kotona. Ensimmäisellä kerralla yksikään sana ei jäänyt päähän, mitta mitä useammin sama sana tuli vastaan, sitä helpompi sitä oli ymmärtää ja myöhemmin ottaa se käyttöön. Haluan sanoa kaikille suomalaisille nuorille jotka haaveilevat vaihtoon lähtemisestä, että älkää pelätkö kieltä. Varsinkin jos olette menossa englanninkieliseen maahan, ei Suomen koulutustaustalla ole mitään hätää. Ensimmäiset päivät, viikot ja ehkä kuukaudetkin voivat turhauttaa. Olette kuitenkin kuulleet englantia aiemmin musiikin, telkkarin ja videopelejen kautta, sekä ehkä puhuneet englantia ulkomaalaisten kanssa. Vaihto-oppilaiden valmennusleirillä New Yorkissa huomasin, että esimerkiksi italialaiset eivät ole oppineet suomalaisiin verrattuna paljoakaan englantia koulussa. Olkaamme siis ylpeitä koulutusjärjestelmästämme! Siitä saan kuulla aina välillä hyvää palautetta kansainvälisimmiltä ihmisiltä: Suomi? Angry Birds, Nokia ja paras koulutusjärjestelmä! I agree.
 |
| Espanjan opettajani Ms. Tamez |
Kun englanti alkoi pikkuhiljaa takertua aivosoluihini, puhumisesta tuli helpompaa. Samalla panin merkille miten paikalliset käyttäytyvät, jotta voisin sopeutua paremmin joukkoon. Mitä kauemmin olen täällä ollut, sitä helpommaksi ystävien saaminen on tullut. Alussa yritin todella paljon puhua kaikille, mutta huomasin kavereiden syntyvän ajan kanssa. Tarvii vain hyvän asenteen, kärsivällisyyttä ja avointa mieltä. Tuottapuhuen on todella vaikea saada yhtä läheisiä ja samankaltaisia kavereita toisesta maasta, kuin kotimaassaan on, sillä kulttuuri ja taustat ovat hyvin erilaisia. Koen erillaisuuden olevan rikkaus, joten siksi yksi parhaista puolista vaihtarivuonna on uusien ihmisten tapaaminen. Helpoiten ystävystyn toisten vaihto-oppilaiden kanssa, sillä olemme samassa elämäntilanteessa. Omassa koulussani olen ainoa vaihto-oppilas, mikä aluksi harmitti, mutta nyt tuntuu spesiaalilta. Minun ei tarvi jakaa huomiota kenenkään muun vaihtarin kanssa ja monet ihmiset tuntevat minut juurikin siksi, että olen ainoa vaihtari. Olen todella onnellinen, että olen tavannut upeita persoonia pitkin vaihtovuottani. Amerikkalaisista liikkuu paljon stereotypioita, mutta näin isoon maahan mahtuu ihmisluonteita päästä päähän. Kaikki me olemme erilaisia ja se tekee elämästä eksoottista.
Olen saanut paljon kysymyksiä vaihtarina olemisesta. Yksi useiten kysytyistä kysymyksistä on miksi hain juuri Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat on naama mielestäni upea, sillä he ovat keksineet paljon uusia asioita. Lisäksi pikkukyläntyttönä minua kiehtoo kaikki suuri ja jännittävä ja missä kaikki olisikaan suurempaa kuin Amerikassa. Musiikki, elokuvat ja vaatteet, jotka ovat lähtöisin Amerikasta, kiinnostivat minua aina. Suurin asia oli isot kaupungit, pilvenpiirtäjät ja maailman kuulut nähtävyydet. New York, New Orleans ja Washington DC ovat olleet upeita vierailukohteita. En ollut ikinä aiemmin vieraillut tässä maassa, joten paloin halusta nähdä kaikkea uutta. Olin onnen Pekka, sillä pääsin elämään Houstoniin. Rakastan tätä kaupunkia yli kaiken, enkä olisi voinut toivoa parempaa sijoitusta. Lämmin ilmasto, isot kauppakeskukset, Teksasin kulttuuri. Isoon kaupunkiin mahtuu kaikkea laidasta laitaan ja olen nähnyt ja kokenut paljon. Suomessa on loppujenlopuksi hyvin turvallista elää. Rikollisuus täällä on ihan omaa luokkaansa ja en sitä ikinä osannut varoa tai pelätä ennen kun sen näki paikanpäällä. Jollain tavalla olen oppinut suojelemaan itseäni lisää ja ottamaan enemmän vastuuta. Olen myös nähnyt ihmisiä ilman rahaa mitättömällä valtiontuella, mikä sai näkemään kuinka onnekas olen elää Suomessa, jossa valtio auttaa kansalaisiaan.
 |
| Host-isa juo suomalaisesta kuksasta kahvia |
 |
| Host-isani ottama tatuointi saamelaissymboleista |
Nyt vähän siitä, mitä olen kokenut viimeisten kuukausien aikana. Aloitetaan helmikuusta, jolloin oli ystävänpäivä. 14:sta päivä helmikuuta ei tunneta täälläpäin kuitenkaan samalla nimellä kuin Suomessa, sillä ystävänpäivän sijaan juhlimme rakastavaisten päivää. Kun uudenvuoden tilpehöörit poistuivat kaupoista myynnistä tammikuun ensimmäisellä viikolla, hyllyt täyttyivät sydämistä, pinkistä ja punaisesta väristä, suklaasta, toinen toistaan suuremmista karkkikoreista ja aina pienimmästä avainperä nallekarhusta ihmisen kokoiseen pehmolelun körilääseen. Koulussani tytöt etsivät poikaystävää ennen kyseistä päivää vain siksi, etteivät näyttäisi kyseisen päivän tullen yksinäiseltä. Kilpailu siitä, kuka saa isoimman ja parhaimman lahjan on kovaa ja pojilla on suuret paineet onnistua. Kun viimeinen päivä koulussa ennen ystävänpäivää koitti, nämä jättimäiset lahjat teinitytöille raahattiin kouluun. Meidän naisten alkujen ei tarvinnut huolehtia mistään, sillä päivän tarkoituksena on lähinnä antaa miesten näyttää kuinka paljon he välittävät viehättävämmästä sukupuolesta. Me ystävieni kanssa sovimme, että annamme toinen toisellemme lahjat, sillä emme tietenkään halunneet erottua joukosta lahjattomina käytävällä kävellessämme. Itse tottakai Anjun kuuluisalla hyvällä, mutta lyhyellä muistilla unohdin koko päivän ja jonotin kohtalotovereideni kanssa ruusujonossa dollarin arvoisia kukkia. Lauantaina 14.2 menin kavereideni kanssa elokuviin ja kauppakeskukseen ja kyllä sieltä yllätyksenä tuli vielä vähän lisää sydämen muotoisia suklaa konvehteja ja nallekarhu. Shoppaillessamme host-siskoni sai kassapojalta ruusun. Jos olit sinkkuna ja yksinäisenä 14.2, älä huoli! Eiköhän se prinssi ratsasta valkoisella hevosellaan ensi ystävänpäivänä luoksesi. Ja mikä parempaa, eihän me suomalaiset hädintuskin muisteta koko päivän olemassaoloa.
Teksasin kuuluisimmassa kaupungissa Houstonissa järjestetään joka vuosi kolmen viikon pituinen Rodeo. Rodeossa tarjolla on aitoa barbeque-griliruokaa, sekä vanhaa kunnon villinlännen menoa. Paikalle saapuu eläimiä aina kanoista ja pienistä possuista valtaviin härkiin ja sonneihin asti. Eläinten mukana tulee myös USA:a kiertävä tivoli, jonne menimme kavereideni kanssa. Kokemus oli hauska ja sai oloni tuntemaan hyvin teksaslaiseksi.
Kevään ensimmäiset viikot kuluivat nopeasti ja pian olikin jo aika jäädä kevätlomalle. Hyppäsin koneeseen kohti Virginia Beachia, vaihtarikaverini Emmin sijoituspaikkaa tämän vuoden aikana. Emmi oli odottamassa host/äitinsä, kyltin, ilmapallon ja lakritsipussin kanssa kentällä. Koko perhe oli todella mukava ja kohteli minua mainiosti viiden päivän vierailuni aikana. Tutustuin Emmin host-siskoon, Trishaan ja tapasin hänen kavereitaan. Emmillä kävi todella hyvä tuuri, kun sai ikäisensä lapsen samaan perheeseen. Meillä ei sattunut loma-aika samalle viikolle, mutta onneksi Emmi sai otettua pari päivää koulusta vapaata. Kävimme kahdessa eri kauppakeskuksessa, elokuvissa ja syömässä Emmin kanssa torstain ja perjantain ohjelmana. Lauantaina lähdimme Washington D.C:hen joka oli vain kolmen tunnin ajomatkan päässä. Matkalla alkoi satamaan lunta ja sää oli tottakai järkyttävän kylmä, kun olen jo tottunut Teksasin lämpöön. Todellisuudessa ei Virginiakaan kylmä ollut, laskettaisiin varmaan Suomen Lapin huhtikuuksi. Lumi ei pysynyt maassa vaan suli pois sitä mukaan mitä se satoi.
Kiersimme Washington DC:ssä ilmaisia museoita. En laittanut odotuksia korkealle, sillä yleensä tylsistyn helposti jos minun tulee lojua pitkään kulttuurikohteissa. Nämä museot olivat kuitenkin huippu hienoja ja täynnä nähtävää! Aloitimme kansallisesta luonnonhistorian museosta, joka oli mahtavan ison rakennuksen sisällä. Tuntui ihan kuin oltais oltu isossa linnassa: veistokset näyttivät kuninkaallisilta ja sisääntulo aulasta näki monen kerroksen korkeuksiin. Kiinnostavinta tässä museossa oli kuvat eri paikoista ympäri maailmaa. Pakko sanoa, että hurjan matkakuumeen pisti kyllä päälle!
 |
| Jos olisin syntynyt alkuihmisena, nayttaisin talta. Luonnonhistorian museon kuvaneditointi, hahah |
Nopean tankkaamistauon jälkeen menimme taidemuseoon. Näimme paljon maalauksia lukuisista henkilöistä. Sen jälkeen lähdimme ilmavoimien museoon, jossa näimme Amerikan armeijan lentokoneita ja muita tavaroita. Pääsimme myös kokeilemaan lentokone simulaattoria, jossa lensimme Emmin kanssa ylösalaisin. Seuraavaksi kohteena oli nykytaiteen museo, joka taisi olla suosikkini. Huoneet olivat maalattu hienoiksi, paras kaikista oli lattiasta kattoon seiniä unohtamatta maalattu mietelauserykelmä. Sisustuselementteinä rakastan pieniä elämän ohje lauseita. Niitä lukemalla saa päivistä vähän parempia ja hymyilee astetta enemmän. Tuon museon jälkeen lähdimme hotellille. Meillä oli auto mukana, mutta liikuimme myös metrolla kätevästi paikasta toiseen. Hotellissa yöpymisen jälkeen käytiin tsekkaamassa Valkoinen Talo ja muita vähän epätunnetumpia rakennuksia. Suosittelen Washington D.C:tä ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita historiaallisista nähtävyyksistä ja kulttuurista, etupäässä taiteesta.
 |
| Valkoinen talo |
Ajoimme takaisin Virginiaan lauantai iltana ja sunnuntai aamuna oli aika mennä takaisin lentokentälle. Hyvästit heitettiin Emmin kanssa vähän haikeissa tunnelmissa, mutta iloisena siitä, että saatiin viettää muutama huippu päivä yhdessä. Luulen, että päällimmäisenä vaihtovuodestani mieleen jääkin kaikki reissut Yhdysvaltojen eri osavaltioihin. Lentokoneen vaihtaminen omin avuin sujui hyvin. Ennen Amerikkaan tuloa muistan jännittäneeni koneen vaihtoa yksin ulkomailla, mutta turhaan. Täytyy vain pitää silmät ja korvat tarkkana ja tietää minne on menossa. Koneen vaihto takaisintullessani tapahtui Georgiassa. Lentokenttää kauempana en käynyt, mutta ilmasta päin tämä osavaltio näytti kivalta. Monet ovat kysyneet minulta, että enkö kyllästy lentokoneessa istumiseen tai lentokentällä odottamiseen. Minusta on loistavaa kierrellä lentokentillä toinen toistaan ylihinnoitetumpia kauppoja, jotka ovat täynnä turistiroinaa. Vaihtarina näet joka päivä jotain uutta ostettavaa ja opit muistuttamaan itseäsi kerta toisena jälkeen, ettei kaikkea tarvi eikä Voikkaan ostaa. Kiitos amerikkalaisille kalliille vaatteille, minulla on liikaa tavaraa kotiin vietäväksi. Nyt olisi hyvä aika alkaa postittamalla paketteja kotiin. Tulo päiväkseni on ilmoitettu 15.6.2015 joten kohtapa sitä ollaankin jo kotona!
 |
| Surulliset lahtotunnelmat |
Kuten olen jo aiemmin kertonut, minun henkireikä ja tuki ja turva ovat toiset vaihto-oppilaat. Me kaikki käymme läpi täsmälleen samoja tunteita. Fah on Thaimaasta kotoisin oleva ystäväni, jonka isäntäperheen kanssa teimme viikonloppureissun viereiseen kaupunkiin nimeltä Cypress. Kävimme myös heidän kaveriperheen järjestämillä rapujuhlilla. Opin syömään rapuja oikeaoppisesti, oli kiva kokemus.
Viime syksynä kävin vierailulla kaupungissa nimeltä San Antonio ja tein siitä blogipostauksen. Nyt lähdimme käymään kavereideni kanssa samassa paikassa uudestaan ja mennessä pysähdyimme toisessa kaupungissa. Vuokrasimme isot uimarenkaat joiden kyydissä matkasimme kaksi tuntia jokea pitkin. Matkalla vastaan tuli kivikkoja, joihin takerruimme, mutta yhdessä pukkaamalla pääsimme niistä yli. Joki seiklailun jälkeen ajoimme San Antonio River Walkille, eli nätille joelle, joka kiemurtelee kaupunkia pitkin. Istuskelimme iltaa syödessä Meksikolaista ruokaa live musiikin taustalla soidessa. On niin mahtavaa, että Yhdysvalloissa voi ajaa jo 16-vuotiaana autoa! Tämän ansiosta voimme mennä omin päin porukalla kavereitteni kanssa tekemään päiväreissuja viikonloppuisin.
Hienoa on ollut kokea myös Yhdysvaltojen pääsiäinen, jonka suuruus juhlana yllätti täysin. Ystävänpäivän jälkeen kaupat täyttyivät sadoista erilaisista pääsiäiskarkeista, leluista ja koristeita. Ihan mitä tahansa pääsiäinen voi tuoda tullessaan pystyi löytämään kaupasta. Myös pääsiäiskortit olivat yleinen tapa muistaa lähimmäisiä. Suomalainen Angry Birds näkyi lähes kaikissa kaupoissa erilaisina pääsiäistuotteina. En muista olenko maininnut aiemmin, että tähän mennessä jokainen jenkkiläinen on tiennyt mikä on Angry Birds, koska se on iso juttu täällä (ollut kuulema isompi juttu noin kaksi vuotta sitten). Kukaan ei kuitenkaan usko minua, kun kerron tuon merkin olevan Suomalainen. Sama pätee Nokiaan. Vietin pääsiäisen kavereideni ja heidän perheidensä kanssa. Söimme paljon grilliruokaa, suklaata ja värikkäitä leivonnaisia. Ohjelmassa oli espanjankieliset musiikin tahdissa tanssimista, sillä perheet ovat latinalaisamerikkalaisia. On ollut ilo oppia paljon uusia etelä-amerikkalaisia tansseja. Lasten kohokohta on pääsiäisenä järjestettävä munajahti. Vanhemmat piilottavat ympäri pihaa (tai sisälle taloon jos sataa) pääsiäismunia, jotka ovat yleensä täynnä karkkia. Tarinan mukaan pääsiäispupu on jättänyt nuo munat lapsille ja heidän pitää poimia niin paljon munia omaan koriinsa kuin siihen mahtuu. Voi sitä hauskuuden ja karkin määrää!
Latinalaisamerikkalaista kulttuuria pääsin kokemaan pääsiäisen jälkeen hieman lisää perinteisillä 15-Vuotis syntymäpäivillä. Tuo juhla on suoraan verrattavissa häihin. Päivällä synttärisankari kuulee aikuistumispuheen papilta kirkossa, jonka jälkeen juhlaväki ajaa autoillaan juhlapaikkaan. Ensiksi tarjoillaan ruokaa, sitten vuorossa on esitelmä synttärisankarista. Esitelmässä kerrottiin tämän tytön elämästä vauvasta teiniksi ja aikuistumisen alkamisen merkiksi koko suku kutsuttiin koolle tähän latinalaisamerikkalaisille tytöille järjestettävään Quinceañeraan. Juhlasankari tanssi hienon koreografian juhlaväen edessä ammattitanssijoiden kanssa, sekä valssin isänsä kanssa. Tanssiperinteen harjoittamisen jälkeen isä vaihtaa tyttären ballerinat korkokenkiin ja mummo (tai kuka tahansa muu pestiin valittu sukulainen) laittaa lapsenlapsensa päähän kruunun. Sitten synttäritähti istuu paikoillaan ja vastaanottaa isoimmat lahjat. Suurin osa sukulaisista on lahjoittanut rahaa juhlan järjestämiseen. Yleensä yhden juhlan järjestäminen kaikkineen maksaa noin 10 000 eurosta ylöspäin. Lahjojen vastaanottamista seurasi lisää tanssia ja lopulta meidät vieraatkin päästettiin tanssimaan. Tanssimme tauotta aamuyöhön asti, mikä voi kuulostaa hullulta, mutta oli loistavaa!
Tosiaan tiedän, että olen jättänyt blogini heitteille ja haluan pahoitella siitä kotiväkeä. Jos ihmettelitte, että enkö enää tee mitään tai palasinko jo Suomeen, olitte väärässä. Asia on kuitenkin päinvastoin ja voin ilolla todeta, että nyt minulla on tekemistä niin paljon, ettei koneella olemiseen jää aikaa. Tahdon elää täysillä tätä elämää ja tiedän, että myöhemmin kotona on aikaa kertoa vuodestani ja kirjoittaa blogiini tekstejä. Nyt minulla on enää kaksi kuukautta jäljellä Yhdysvalloissa, aika menee hurjaa vauhtia. Rakastan elämääni täällä, eikä vielä haluttaisi lähteä kotiin. Olette kaikki siellä Suomessa rakkaita, odotan siis innolla teidän näkemistä. Kuulemisiin!
-Anju
